Kanada kotona

Nyt tuli mahtava idea! Johannan inspiroimana päätin tehdä listan aiheesta mitä kodissani on kanadalaista. Sisustuselementtejä ei ole tarpeeksi, joten mukaan pääsivät nyt vähän kaikenlaiset tavarat/ esineet/ vaatteet.

Pimeyttä ei pääse pakoon, siispä kuvatkin ovat nyt siitä kärsineet.

Inuitien taidetta esittelevä osoitekirja. Lemppari!

Kah mä ite, ei kun siis tuo paita, jonka sain lähtiessä työkaverilta. 

Sit meinas jo ideat loppua ja bongasin tämän Kanadasta kirpputorilta ostamani huivin. 

Sitten mieleeni välähti tämä kirpputorimekko, jossa lukee made in Canada!

Vessasta osui silmiin hammastahna! Melkeen jo loppu!

Identtiset neloset eli Vancouverin olympialaisten lapaset. Sain yhdet joululahjaksi silloin ennen olympialaisia. Toiset ostin täältä Suomesta kirpputorilta kun joku oli ne sinne hyljännyt ja nuo omani ovat jo vähän kärsineet. 

Intiaanien tekemä kaulakoru, jonka ostin pow-wow:sta! 

Allun lahjaksi antama perinteinen kukkaro. 

Otin Kanadasta lähtiessä muutaman jääkaappimagneetin mukaan ja samalla runoilusetistämme eksyi mukaan tämä sana. Hauska sattuma!

No sitten tajusin että no hei, eksätajuu. Noi korujen kanssa roikkuvat sukat! Eräs ravintolan asiakas toi minulle tällaiset pienet sukat, ovat kai perinteiset alueella. 

Keittiöstä löytyi vielä lisää! Joulupukin tuoma keittiöpyyhe esittelee Kanadan puita. Huom. kuva lavastettu, keittiöpyyhe oli oikeasti laatikossa. 

Pähkäilin kovasti viimeistä kuvaa. Lopulta päätin ottaa kuvan tästä kahvikupista. Allu osti minulle joskus tämän astiaston Kanadasta (minulla oli muutama osa Suomessa jo) ja raahasin koko kahdeksan hengen astiaston Suomeen matkalaukuissani. 

Kylläpä tämä pimeys väsyttää! Menen nyt torkuil.... ei kun askartelemaan. 

Kukkuu!

3 kk ja 2 viikkoa takana Suomessa. Jäljellä näillä näkymin 1 kk ja 2 viikkoa. Tässä muutamia havaintojani:

- Aika kuluu toisaalta kyllä aika nopeasti. Olen suunnitellut nimittäin ottavani yhteyttä vanhoihin työkavereihin täällä ja vaikka ties kehen, mutta en ole edelleenkään tätä tehnyt. Samoin tajusin yksi viikonloppu että kaikki loput viikonloppuni Suomessa ovat buukatut!

- Olen alkanut ymmärtää miten suomalaisia pidetään joskus epäkohteliaina. Taisin olla kuitenkin jo aika  tottunut kanadalaisten kohteliaisuuksiin niin suomalainen kulttuuri, jossa ei tarvitse sanoa pliis tuntuu vähän epäkohteliaalta.

- Minulla on ikävä cheddarjuustoa.

- Syön ruisleipää joka päivä täällä. Pakko varmaan oikeasti opetella leipomaan sitä Kanadassa kun ei elämä ole elämisen arvoista ilman ruisleipää. En ole muuten kertaakaan ostanut paahtoleipää!

- Tavarani ja vaatteeni lisääntyvät koko ajan (varmaankin sinä aikana kun olen töissä) ja milläköhän ilveellä nämä kaikki raahataan taas Kanadaan.

- Allu tulee Suomeen jouluksi jo vajaan kolmen viikon päästä! Oho!

Oikotie kakkuun - muttei onneen

Viikot kuluvat tosi nopeasti. Nytkin on taas torstai! Siis kohta on viikonloppu. (Kah, oonpa mä fiksu!)

Harmi kun kirjoitusinnot ovat olleet minulla vähäiset. Väkisinkin tulee tehtyä vertailuja Kanadan ja Suomen välillä, mutta ne pitäisi laittaa jonnekin ylös, että muistaisi myöhemmin niistä kirjoittaa. No tässäpä niistä yksi:

Klikkaa tästä niin pääset kakun ohjeeseen. 

Yksi asia mitä en voi käsittää Kanadassa on valmisleivontajauhojen määrä ja suosio. (Mistäköhän tämäkin tuli mieleen?! Kakun teko lienee minulla haaveissa. Vai johtuuko siitä, kun teimme mökillä lättyjä lisää vain vesi-pakkauksesta.)

Suomessa kun tehdään kakku niin sillon tarvitaan ainakin munia, jauhoja ja sokeria. Kanadassa kakun teko onkin paljon helpompaa, sillä moni tuntuu tekevän kakun pakkauksesta - myös Allun äiti. Ne on kuulemma vain niin käteviä, esim. kirkon myyjäisiin tehdä. Suoraan sanottuna jos ostan kakun myyjäisistä oletan sen olevan kyllä ihan alusta asti itse tehty!

Kurkkasin joskus kaupassa pakkausten aineslistaa. Oli muuten melko pitkä... Maku näissä valmispakkauskakuissa on mielestäni ihan hirveä, sellainen ällömakea ja keinotekoinen. Toisaalta kanadalaisille maistuu se yhdistelmä muutenkin. Samaa sarjaa on purkista tuleva töhnä, mitä kakun päälle levitetään. Tässä vaiheessa osaan jo sujuvasti kieltäytyä Kanadan kakuista. Ei tule kyllä näin äkkiseltään mieleen ainuttakaan kakkua, joka olisi ollut mieleeni.

Pakkauksesta voi tehdä myös muffinssit, suklaapikkuleivät, yms mitä tahansa ihminen voi herkkuja haluta. Itse teen kaikki leipomukset ihan perinteisellä tavalla eli "from scratch" ja niiden herkullisuutta ylistetään. Yllätys kerta ovat ihan oikeista aineksista tehdyt!

Olen myös nähnyt naistenlehden, jonka kaikissa leivontaohjeissa reseptiin kuului valmisleivontapaketti. Niin kätsyy! Lehti oli suunnattu vähän vanhemmalle polvelle ja printattu kiiltävälle, halvalle paperille (vrt. Apu). Sanomattakin selvää, että en kuulu lehden vakituiseen lukijakuntaan.

Entäpäs te? Maistuuko valmispaketista tullut kakku tai muffinssi? Oletteko muut Kanadassa asuvat edes huomanneet samaa, vai korostuuko tämä oikoteiden ottaminen siellä pohjoisessa?

Matka

Matka New Yorkin kautta sujui yllättävänkin helposti. Kävin Toronton lentokentällä jo USA:n tullissa ja passintarkastuksessa, joten minun ei tarvinnutkaan hakea New Yorkin puolella matkatavaroitani! Jes! Myöskään sitä vihreää lappua eivät laittaneet passiini vaan leimasivat vain?! En kyllä ihan ymmärrä että miten tämä sitten toimiikaan, mutta kun sitä ärsyttävää lappua ei kukaan minulle antanut niin kai ne ovat sitten muuttaneet taas hieman näitä käytäntöjä.

No niin, saavuin siis New Yorkiin täynnä tarmoa ja bongailin onnellisena lentokoneesta vapaudenpatsaan. Suunnittelin I love NY -paidan hankkimista... Kunnes huomasin, että omatoimiset matkatavaroiden käsittelijät olivat ottaneet laukustani vähän tippiä itselleen!!! New York -fiilikset menivät kyllä sen siliän tien.

Torontosta lähtenyt kone oli sen verran pieni, että meidän piti kaikkien antaa isommat matkatavaramme portilla ruumaan laitettavaksi. Eli käytännössä siis sellaiset carry-on-kokoiset laukut joutui luovuttamaan pois. Tämä tuli itselleni aika yllättäen, joten annoin sitten laukkuni suuremmin miettimättä mitä siellä oli. Saimme ne sitten New Yorkin puolella siellä portilla takaisin. Jostain syystä pojilla kesti melko kauan saada ne sieltä koneesta ulos... Ja kuinkas ollakaan, minulla oli Amerikan rahaa sivutaskussa valmiina lentokentällä shoppailuihin ja syömiseen. Olihan siellä edelleen - kun menin maksamaan syömisiäni olivat "ystävälliset" pojat jättäneet minulle kaksi yhden dollarin seteliä!

Oma syynihän se silleen oli, että jätin rahaa laukkuun ja vieläpä päällä olevaan taskuun. Sen takia varmaan harmittikin eniten kun jos olisi tullut mieleen silloin laukkua pois antaessa, että ota nyt hyvä ihminen ne rahat pois niin ei olisi koko asiaa tapahtunut. Olisi siellä muuten ollut eurojakin samassa taskussa (eri rahat oli eri kukkaroissa), mutta ne eivät sentään kelvanneet. Oppia ikä kaikki, en muuten aio tehdä samaa virhettä toistamiseen!

Tein asiasta kyllä valituksen, vaikka tiesin, että eipä niitä rahoja saa koskaan takaisin. Olisi varmaan kannattanut mennä jo siellä kentällä huutamaan jonnekin matkatavarapalveluun, mutta olin asiasta niin järkyttynyt ja harmissani, että päätin jättää sen väliin. Rahojen menetyksen ohella itkeminen jossain tiskillä ei tuntunut kivalta ajatukselta. Aikaakaan minulla ei ollut kovin kauaa.

Jäi t-paita ostamatta!

(Kuva: Helsingin rautatieasemalla olevasta VR:n historiaa esittelevästä näyttelystä)

Suomessa

Terveisiä Suomesta!

Täällä sitä ollaan oltu jo melkein kaksi viikkoa! Alkushokki on jo ehkä hieman parantunut. Osaan jo vastata sujuvasti suomen kielellä, punnita omat hedelmäni ja olla moikkaamatta jokaista vastaantulijaa.

Olin ensin kaverini luona Vantaalla pari yötä ja sitten vielä toisen kaverin luona Helsingissä yön ennen kuin hyppäsin junan kyytiin kohti Joensuuta. Maksoin muuten junalipustani viime kuussa 15 € eli kannattaa kytätä VR:n sivuja alennusten toivossa! Pääkaupunkiseudulla oli kivaa, mutta oli kiva jatkaa matkaa Joensuuhun. Siinä vaiheessa olin ollut reissussa jo pari viikkoa niin alkoi tehdä mieli jo purkaa tavarat!

Kyllästyin tosin tavaroideni raahaamiseen niin pahasti, että jätin toisen laukun Vantaalle kaverini luokse. Todisteena taisteluistani laukkujen kanssa minulla on (nykyisin himmeä) mustelma käsivarressa. Enkä missään vaiheessa raahannut tavaroitani edes yksin!  Huh! Tulipa ehkä pakattua vähän liikaa. Vaikkapa monen kesävaatteen olisin voinut jättää Kanadaan kun eipä täällä kauhean kesä enää ole. Parina päivänä on ollut kyllä yli +20C, mutta kyllä se silti melko vilpoisalta tuntuu vaikkapa kun vertaa siihen Ottawan +36C!

Asustelin sitten su-pe uudessa kämpässäni melko vähäisillä varusteilla kunnes tänä viikonloppuna siskoni ja hänen miehensä tulivat tuomaan minulle huonekaluja sekä vanhemmillani säilytyksessä olleita tavaroitani. Nyt on kuulkaas sohvat ja ruokapöydät ja haarukat ja imurit ja kaikki!

Ottawan ostoksia

Miten käy kun peräkylällä asuva Maria pääsee isolle kirkolle? No se menee tietysti shoppailemaan eikä tule kotiin tyhjin käsin!

Kaikki alkoi kun ostin mukavat sandaalit, jollaisia minulla ei aikaisemmin ole ollutkaan (tai no ehkä lapsena).Suosittelen muuten Apple Saddlery -nimistä hevostarvikekauppaa jos halajaa terveyskenkiä - siellä on iso valikoima Birkenstockeja. Omani ovat Merrel -merkkiset, mutta Allu osti huonoksi menneiden Birkenstockien tilalle uudet.

Jo matkan alussa ostin itselleni kaksi toppia Smart Set -nimisestä liikkeestä. Shoppailu ulkomailla on muuten joskus mielestäni hankalaa kun ei tunne liikkeitä ollenkaan. Voi kyllä katsella ulkoa, että ovatko vaatteet mielenkiintoisen näköisiä ja minkälaista porukkaa siellä on, mutta jotenkin en ole löytänyt kovinkaan montaa kauppaa jotka tuntisin ihan omakseni. Täällä on mielestäni aika paljon ostoskeskuksissa vähän vanhemmille/ konservatiivisemmin pukeutuville kauppoja, joista käännyn aika nopsaan takaisin. Joissakin paikoissa taas hinta tulee esteeksi. Sitten taas jotkut paikat tuntuvat jo liian teineiltä omaan makuuni (ja ensi tammikuussa lasiin kolahtavaan kolmeenkymmeneen ikävuoteeni). Smart Set tuntuu kuitenkin suht osuvan omaan tyyliini ja hintahaarukkakaan ei ole kovin paha. Olen tosin alennusmyyntiostelija! Aikaisemmin tykkäsin myös vierailla Costa Blanca -nimisessä kaupassa, mutta nyt ne ovat kaikki kadonneet?!

Eilen vietin varmaan kaksi tuntia Forever21-liikkeessä kokeillen miljoonia eri mekkoja/ hameita/ toppeja/ yms. Olin katsellut muiden blogeista, että tuolta saa näköjään kivan näköisiä mekkoja. Poistuin 2x mekon ja 2x topin kanssa. Suosittelen piipahtamaan kyseisessä liikkeessä jos se sattuu eteen. Ottawassa on yksi eli ihan keskustassa Rideau Centerissä. Jos yritän verrata Suomessa oleviin liikkeisiin niin sanoisin, että on lähimpänä Gina Tricotia ja henkkamaukkaa.

Kenkäkaupoista lempparini taitaa olla Aldo, josta olen ostanut yhdet sandaalit, balleriinat sekä yhdet korkokengät. En tosin tällä reissulla!

Place D'Orléansista eli lähimmästä ostoskeskuksesta ostin Tommy Hilfiger -trenssin, jotta näyttäisin kuulilta kun tulen Suomeen. Osa heidän tuotteistaan ei ole oikein minun tyyliä, mutta olen sieltä varmaan silti jotain löytänyt. Jostain syystä niillä on ollut aina alennuksia kun olen siellä käynyt. Nytkin sain tuosta puolet pois ja maksoin n. 70 euroa (n. 85 CAD). Euron valuuttakurssi näyttäisi kyllä olevan ihan kamalalla tolalla tällä hetkellä kun 1 CAD = 0,81 EUR. Muistan sen kesän kun yksi dollari oli 66 eurosenttiä! Siinä mielessä minulle hyvä juttu kun tulen täällä dollareineni niin saan niillä paljon enemmän euroja, mutta olisihan se mukavampaa jos eurolla menisi vähän paremmin...

Höyrähdin myös kirpputorilla (Value Village) ja ostin (kah, tämä sana tuleekin joka lauseeseen) haalarimekon, topin, farkkutakin ja mekon. Toisella kertaa myös korvikset ja kaksi rannekorua.

Pakotin myös Allun ostamaan minulle pinkin pöllöpaidan ja itselleen vihreän puupaidan. Joskus vastaan tulee vaatekauppa mistä me molemmat saamme jotain! Hei kai pöllöt on vielä muotia Suomessakin?! Puuthan nyt on aina muotia, että Allu on turvassa.

Nämä Forever21 -mekot maksoivat 24 ja 29 dollaria. 

Onneksi olin jo suunnitellut ottavani kaksi laukkua (maksan yhdestä ylimääräisestä), että mahtuvat nämä uudet ostokset vielä mukaan. Kotoa lähtiessä toinen laukku painoi 23 kg ja toinen jotain huomattavasti vähemmän, n. 12 kg. Carry on -laukussa oli tosin enemmän tavaraa kuin mitä sinne loppujen lopuksi tulee, mutta uskon että enköhän selviä pakkausoperaatiosta melko kivuttomasti. Peukut pystyyn!

P.S. Minulle saa vinkata kivoja vaate- ja kenkäkauppoja tulevaisuutta varten!

Kukkuu!

Hei olen hengissä! Kesä on vain tullut kirjoitusintojen tielle. Aurinko paistaa ja linnut laulaa... ja Maria se kun paiskii töitä. Mutta nyt kuulkaas tuli muutos! Työt muuttavat muotoaan ja siirtyvät piirun verran itään. Nimittäin sellaiseen paikkaan kun Suomi!

Miten tähän päädyttiin?

Turhauduin Ontarion opettajavaatimuksiin ja alkoi tuntumaan, että olen täällä aina vaan tarjoilija. Haeskelin siis keväällä opettajan paikkoja Suomesta Allun siunauksella. En kuitenkaan saanut mitään koko vuoden tai vakituista paikkaa, koska minullahan ei ole kokemusta yhtään kun valmistuin Kanadassa ollessani. Vähän yllättäen minulle tarjottiin syksyn pituista opettajan pestiä Suomesta ja hetken tuumailtuamme päätin ottaa sen. Saan siitä tarpeellista kokemusta ja näen enemmän perhettä ja kavereita. Allu jää tänne, sillä hänen sopimuksensa on joulukuun loppuun (kuten minunkin). Näemme sitten myöhemmin, mihin seuraavaksi suuntaammme.

Ensi tiistaina olisi jo lähtö Suomeen. Lennän ensimmäistä kertaa USA:n kautta kun kaikki muut liput olivat niin turkasen kalliita. Jänskättää! Onko kenelläkään vinkkejä? Lennän siis New Yorkin kautta.

Olemme nyt vähän lomailemassa Ottawassa ennen minun lähtöä. Syksyllä kirjoittelen sitten huomioita Suomesta hieman punavalkoisin lasein. Pysy mukana kelkassa vaikka se taitaakin sitten muuttua supisuomalaiseen potkukelkkaan!

Voi leipä!

Miten voi niin pieni, mutta olennainen asia olla niin erilainen eri maissa.

"Ruista" ranteeseen

Kanadalainen voileipä on siis sändvitsi ja siihen kuuluu kaksi leipäpalaa, joiden väliin laitetaan täytteet. Leipä leikataan vielä tämän jälkeen kahdeksi kolmioksi. Kanadalainen voileipä on siis kolmioleipä. (Nippelitieto: yhden leipäpalan leipä on nimeltään open-faced.)

Tässäpä lista perussändvitseistä:
- Egg salad sandwich - keitettyä munaa, majoneesia, kevätsipulia sekoitettuna leivän välissä. Ei kuulu omiin lemppareihini (aika mauton mielestäni), mutta kanadalaisten ikisuosikki.
- Kinkku & juusto
- Chicken salad sandwich - kanaa, majoneesia, kevätsipulia sekoitettuna.
- Kalkkuna - voi laittaa myös salaattia, majoneesia, ja/tai sinappia.
- Paahtopaisti - sama kuin yllä
- BLT - pekoni, salaatti, tomaatti, majoneesi.
- Clubhouse - kalkkunaa/ kanaa, pekonia, tomaattia, salaattia, majoneesia.
- Grilled cheese - pannulla paistettu juustoleipä, siis voidellaan nurjat puolet ja laitetaan sisälle vain cheddarjuustoa.

Näiden lisäksi on myös lämpimät voileivät. Äläpäs innostu, nyt en puhu herkullisista uunissa paistetuista leivistä. Hot beef, hot hamburger (=jauhelihapihvi) sekä hot turkey -leivät kuuluvat ehdottomasti ällöimpiin leipiin mitä tiedän. Ne tehdään näin: paahtoleipäpalan (siis ei paahdettuna vaan ihan sellaisenaan) päälle laitetaan jotain edellä mainituista lihoista, tähän päälle gravya eli siis lihakastiketta (jota laitetaan myös ranskalaisten päälle). Toinen leipä tähän päälle ja vielä lisää kastiketta. Leipä imee itseensä gravya ja sen koostumus on hyvin kostea. Nämä leivät syödään siis haarukalla ja veitsellä. Kokeile jos uskallat. 

Yksi ilta söin normaalin suomalaisen voileivän ja tuntuipa kotoisalta. Paahtoleipää (ihan kuin täältä muuta löytyisi...), juustoa (cheddaria), kalkkunaleikettä ja kurkkua viipaleina. Olipa hyvää!

Voisin kirjoittaa oikein oodin suomalaiselle ruisleivälle. Kanadalaisten leipätottumukset tuntuvat niin rajoittuneilta. Täältä pohjoisesta ainakin saa aika rajoitetusti erilaisia leipiä (Ottawassa oli kyllä tarjolla monia erilaisia). On vaaleaa (pulla)paahtoleipää (tarttuu hampaisiin, on niin kamalan höttöä), täysjyväleipää ja "ruisleipää" (eli siis vaaleampaa paahtoleipää kuin mitä Suomessa ruispaahtoleipä). Nyt siellä ajattelette, että entäs sämpylät. No minäpä kerron! Sämpylä on minun huomioitteni mukaan joku seuraavista: dinner roll (ruoan yhteydessä voin kera syötävä pikkusämpylä) tai hampurilais- tai hotdogsämpylä.

Unelmissani siintävät reikäleipä, ruislimppu, tuore sämpylä, ruisnappi, puikula, kaurapala... Eikä mitään majoneesia tai sinappia aleta tähän sotkemaan!

Hammas- ja autoasiaa

Meillä on autossa navigaattori. Aloin tutkimaan sitä kerran ja huomasin, että tarjolla on vaikka mitä kieliä. Australian englanti - ei, saksa - ei, suomi - JOO! Automatkat sujuvat siis kotoisissa merkeissä!

Navigaattorin apua tarvittiin viime viikolla kun matkustin hammaslääkäriin Thunder Bayhin ihan itsekseni! Kääk! Tässä kohtaa voisinkin mainita, että kukkaroa tuo ei onneksi verottanut kuin $35 eli 27 € verran. Minulta paikattiin siis hammas. Vakuutus korvaa tällaiset "normijutut" melko mukisematta (75 %). Yksi hampaani tarvitsisi kruunun ja siitä vakuutus korvaa vain puolet. Maksettavaksi minulle jäisi reilut 500 dollaria (eli siis 390 € +). Hampaan voisi myös paikata niin kuin reiän, joka puolestaan olisi samaa luokkaa hinnaltaan kuin tuo viime viikkoinen. Nyt siis mietinkin, että kumpi vai kampi! Kruunu tietenkin kestäisi pitempään, toisaalta voi tuo paikkakin kestää. Mitenkäs Suomessa, kuka tietää paljonko kruunun laitto maksaa?

Takaisin viime tiistain ajeluun. Uskaltauduin hammaslääkärin jälkeen vielä jopa ostoksille ja kurvasin ostoskeskuksen pihaan. Parkkeerasin tietenkin jonnekin parkkipaikan perimmäiseen nurkkaan (paniikki - kato tuossa on vapaa paikka). Saaliiksi sain kahdet kengät: balleriinat (le chateau) ja sandaalit (Aldo). Olivat molemmat aika roimassa alennuksessa ja maksettavaa jäi lopulta 50 euroa yhteensä. Ei paha!

Ajelu Kanadassa ei nähdäkseni kauheasti eroa Suomesta. Muutama kummallinen juttu kuitenkin löytyy. Joka kulmassa on stop-merkki eli pitää koko ajan pysähdellä. Ohituskaista ei ole se joka päättyy vaan se laitimmainen kaista. Ärsyttävää! Minusta on väärin, että se joka ei ole ohittamassa saattaa jäädä sinne loukkuun kun taas ohittajalla on kaista millä päristellä. Parempi jos ohituskaista loppuisi kuin Suomessa niin ne hulluimmat eivät lähde enää ohittamaan kun itse jää ilman kaistaa. Ontariossa voi myös kääntyä oikealle vaikka olisi punainen valo. Pitää ensin pysähtyä ja sitten jos ei ketään tule niin voi kääntyä. Tämä on kyllä ihan kätevä juttu!

Selvisin siis kotiin kunnialla ja kiitos suomea puhuvan navigaattorin säästyin suuremmilta panikoinneilta. Nyt jos vielä vähän treenaisin niin ehkä uskaltaisin mennä siihen pysyvän ajokortin testiin!

Please and thank you

Englannin tunnilla opittiin kuinka englantilaiset ovat kohteliaita. No on kyllä kanadalaisetkin!

Minua joskus väsyttää ainainen kohteliaisuus. Suoraan sanottuna en epäile ollenkaan, etteikö ihmiset pitäisi minua epäkohteliaana tyyppinä täällä. Yritän sanoa pliis ja kiitti, mutta varmasti se usein unohtuu.

Edellisessä työpaikassani kuulin kuinka toiset juttelivat minusta selän takana: vois sekin joskus sanoa kiitos ja pliis. Täytyy kyllä sanoa, että siellä kiiteltiin ihan liikaa. Minusta ei ole normaalia, että pomoni kiittää minua joka jutusta, niin kun näin: "kiitos kun pesit astiat", "kiitos kun tarjoilit tänään", "kiitos kun laitoit tuon astian paikoilleen". Öö siitähän sä mulle maksat?? Minulle tuli melkeinpä stressi siitä kun piti koko ajan olla sanomassa "no eipä tuo mitään", "juu ihan mielelläni minä", yms. Kiitos on mielestäni paikallaan jos työ on tehty erityisen hyvin, mutta tällainen kiittely tuntui lähinnä rasittavalta.

Nykyisessä työpaikassa ei onneksi kiitetä joka asiasta. Maria kiittää tästä!

Olen myös huomannut seuraavanlaista. Minä ja joku muu olemme menossa ja sitten tulee ruuhkaa ovensuuhun kolmannen tyypin kanssa. Kolmas tyyppi sanoo, että menkää te vain ja sitten minun seurassani oleva alkaa kursailemaan, ei kun mene sinä. Ja sitten taas tämä tuntematon, että ei menkää te. Jne. Kuulkaa eikö voitais vaan nyt mennä tästä ovesta! Tapahtuuhan tätä Suomessakin, mutta mielestäni pienimuotoisemmin. Jos minulle joku tarjoaa ohituskaistaa ovelle niin minä sen otan enkä ala väittelemään. Olen siis varmasti myös epäkohtelias tässä suhteessa.

Kuulumisten kysyminen on tietysti tärkeä osa kanadalaisten vuorovaikutusta. Kysyn "how are you doing today" melkeinpä kaikilta ravintolan asiakkailta, usein he tosin ehtivät ensin. Tähän kuitenkin aikalailla aina vastataan, että ihan kivasti menee kiitos. Tuntuu turhalta olla aina kyselemässä samaa vaikka tietää mikä vastaus tulee olemaan! Kiinnostaisi enemmän, jos ihmiset oikeasti kertoisivat miten menee! Tämä sama tietenkin jatkuu kaupan kassalle ja kadulle kun sattuu joku tuttu kulkemaan ohi.

Sitten tietysti se nimien muistaminen! Tapasin aikalailla koko Allun isän puolen suvun tällä viikolla oikein kertaheitolla ja kaikki muisti aina ohikulkiessaan mainita nimeni ("how's it going Maria", "so nice to finally meet you Maria", jne) ja minä taas monttu auki mietin, että mikäköhän tämänkin nimi on. Suoraan sanottuna en tainnut ketään kutsua nimeltä! En jaksanut alkaa stressaamaan tästä nimiasiasta. Epäkohtelias mikä epäkohtelias!

Tuntuuko teistä muista ulkosuomalaisista olo joskus epäkohteliaalta?

Se on numero 1!

Kun aikaisemmin valitin CBC:n eli Kanadan yleisradioyhtiön sääohjelmasta, ajattelin nyt kehua CBC:n radio-ohjelmatarjontaa kun se mielestäni sen myös ansaitsee. Kuuntelemme yleensä CBC Radio Ykköstä, sillä sieltä tulee paljon mielenkiintoista asiaa. En tiedä enkö ole viime vuosina kuunnellut kauheasti radiota Suomessa, mutta minusta tuntuu, että tältä Kanadan kanavalta tulee paljon enemmän kunnon dokumentteja ja muita viihdyttäviä ohjelmia.

Olen esimerkiksi tirauttanut kyyneleen possutilallisesta kertovalle dokumentille. Voi kun se puhui niistä sioista niin rakastavasti! Itselleni olennaisia ovat olleet dokumentit maahanmuuttajista ja kanadalaisesta kulttuuri-identiteetistä. 

Allun lemppariohjelma on Randy's Vinyl Tap, jossa musiikin veteraani valitsee aina viikolle teeman (esimerkiksi lauluja ajasta, erikoiset soittimet, lauluja eläimistä, yhden hitin artistit, kun tytöstä tulee nainen, jne) ja soittaa siihen liittyen erityylisiä kappaleita (useimmat vanhempaa tuotantoa). Netistä pystyy jotain kuuntelemaan, mutta en ole varma kuuluvatko ne Kanadan ulkopuolella.

Muita hyviä ovat ainakin The debaters (stand-up komiikkaa), As it happens, Age of persuasion (mainonnasta). 

Radio Ykköseltä tulee myös aika paljon politiikkaa, joka ei minua niin kauheasti jaksa kiinnostaa. Silloin voi vaihtaa kanavaa! Pitkällä automatkalla joskus saattaa myös puheradio kyllästyttää, ja myös silloin käännymme jonkun muun kanavan puoleen tai viritämme MP3-soittimen soimaan. 

Nykyinen hallitus on valitettavasti leikannut yleisradion määrärahoja reilusti. Kun rahoja leikattiin viimeksi, Allu huomasi selkeästi eron ohjelmatarjonnassa. Moni (vai jopa kaikki?) mainitsemani ohjelma tulee moneen kertaan viikossa. Toivottavasti eivät nyt leikkaa hyviä ohjelmia - ne sääpulinat voi lähteä minun puolesta!

Putousbongarit seikkailulla

Meillä on tapana käydä seikkailuilla aina välillä vapaapäivinä tai iltaisin töitten jälkeen. Edellinen seikkailu oli niin jännä että melkein bensa loppui ja rengaskin puhkesi autosta! Selvisimme kuitenkin kotiin asti.

Viime aikoina olemme erikoistuneet bongailemaan vesiputouksia. Meillä satoi aikalailla viikon putkeen, joten putouksissa riittää nyt vettä. Thunder Bayssa ollaan ihan pulassa, kun vedentulon vuoksi monilla alueilla jätevedet ovat nousseen kellareihin ja pilanneet kaiken.

Tässäpä oikein kuvapläjäys meidän viimeaikaisilta seikkailuilta!

 Kakabeka Falls lähellä Thunder Bayta

 Miten rauhalliselta näyttääkin vesi jo pienen matkan päässä putouksesta!

Koirien kävelylenkillä joen varrella. 

 Tämä jättiläismäinen lohkare oli joskus tipahtanut tuolta yyyylhäältä. En haluaisi jäädä tällaisen alle!

"Ei se reitti ole kovin vaikea", sanoi Allu ja minä menin mekossa. Polulla piti pomppia isojen puiden yli, että menin sitten aika tyylikkäästi!

Hauskan näköistä kun sumu peitti kukkulat! 

Kukkulan kuningatar 

Superiorjärvelle katson haaveillen.  

 Eräs seikkailuistamme oli hylättyyn kalastuskylään nimeltä Jackfish. Sieltä löytyi vanha purkki poikineen. 

Taas löytyi putous!

Putouksen kastelemana. 

Terrace Baysta, en muista minkä niminen

Jackfishiin pitää mennä uudestaankin! Sinne ei päässyt autolla ihan perille asti ja kun ihan kahdestaan olimme niin emme ihan tienneet tarkalleen miten sinne pääsee. Löysimme kuitenkin ilmeisesti toisen laidan ja sitten hairahduimme rannalle tutkailemaan. Seuraavalla kerralla pitää mennä vielä vähän eteen päin tiellä, että tulisi nähtyä loputkin! Meiltä unohtui myös koirien hihnat autoon - olisivat olleet tarpeen siellä kun kylän ihan vierestä meni vielä ihan toiminnassa oleva rautatie ja kun minä en luota etteivät nuo koirat hyppää teatraalisesti junan alle. Autoja päin ne ainakin kovasti haluaisivat juosta! Ensi kerralla siis ne mukaan ja lupaan raportoida retkestä tänne!

Lukutoukkana muiden joukossa

Liityin tänne muutettuani kirjaston lukupiiriin eli book clubiin ihan ajanvietteeksi ja koska tykkään lukemisesta. Meitä on ehkä 15 ja tapaamme kerran kuussa keskustelemaan tietystä kirjasta. Useimmat kirjat saamme Thunder Baysta, heillä on ihan tähän tarkoitukseen kokoelma kirjoja. Paikallisen kirjaston kirjastonhoitaja tilaa ja jakelee meille kirjat.

Vähän pelotti että tykkäisinkö kirjoista, tulisiko niitä sitten luettua. Tähän mennessä olen pitänyt kaikista kirjoista (tosin tämä mikä on nyt luettavana tuntuu vaikeaselkoiselta eikä houkuttele suuremmin) ja ahminut ne mielenkiinnolla loppuun. Mukavaa kun tulee tutustuttua kirjoihin ja kirjailijoihin, joihin ei ehkä muuten törmäisi. Tässäpä listaus lukemistamme kirjoista, jospa sieltä löytyisi jokin sinua kiinnostava!

Tähän mennessä olemme lukeneet seuraavat kirjat:

Robert Goolrick: A Reliable Wife, 1900-luvun alkuun sijoittuva tarina naisesta, joka lähtee vaimoksi tuntemattomalle miehelle pienelle pohjoisen paikkakunnalle
Andrew Davidson: The Gargoyle - todella mielenkiintoinen tarina onnettomuuteen joutuvasta miehestä jossa yhdistyvät nykypäivä ja menneet tapahtumat.
Chris Cleave: Little Bee - Little Been surullinen tarina, en suosittele kovin nuorille tai herkille ihmisille.
Frances Itani: The Defeaning - kuuron lapsen elämää 1900-luvun alussa sekä ensimmäistä maailmansotaa.
Catherine Gildiner: Too Close to the Falls - omaelämänkerta Cathyn omalaatuisesta lapsuudesta lähellä USA:n Niagaran putouksia.

Olen aina tykännyt lukemisesta (muistan kun kerran lainasin kirjastoautosta lapsena 14 kirjaa ja potkuttelin potkukelkalla niiden kanssa kotiin), mutta enää ei tule luettua yhtä paljoa. Tavallaan tunsin myös jumittuneeni paikoilleen ja lukevani niin usein vain samoja kirjailijoita tai vanhoja lempikirjoja aina uudestaan. Nyt on mukava taas tutkiskella ja ihmetellä ja löytää lukemisen hienous.

Ensi kerralla kokoonnumme ravintolaan keskustelemaan Mordecai Richlerin Barney's Version -kirjasta, jota en ole tosin saanut kunnolla aloitettua. Luin yhtenä iltana muutaman sivun ymmärtämättä jutun juonta. Jospa yritän taas tänään ja tällä kertaa kunnolla!

Onks pussii?

Tänään haluaisin keskittyä johonkin muoviseen. Nimittäin muovikasseihin!

Stockmannin ja Kanadan muovikassit kaveeraa meidän keittiössä.

Kanadan kauppareissulla harvoin saa pakata itse omat ostokset. Vielä mitä - ei niitä tarvitse edes autoon kantaa itse jos ei huvita! Kanadassa on myös useimmissa ruokakaupoissa ilmaiset muovikassit: henkäyksen ohuet ja pienet pussit. Jos Suomessa ostokset saisi mahtumaan kahteen kaupan pussiin niin täällä lähdet kotiin 15 pussukan kera. Johan siinä alkaa kantoapua autolle jo tarvitsemaan! (Huom. totta kai olet kaupassa autolla, vain köyhät joutuvat ruokaostoksille jalkapelillä.) Pakkaajat eivät nimittäin laita kovin montaa tavaraa yhteen pussiin, koska ne ovat niin heppoisia. Joskus sama homma näkyy myös kangaskassien kanssa (meillä on aina mukana omat kangaskassit, koska pussimeri ei houkuttele). Olen katsonut suu ammollaan, kun kassatäti on pakannut isoihin ja tukeviin kangaskasseihini 2-3 juttua kuhunkin. Siis näin: voipaketti, hillopurkki, seuraava kassi... Yllättäen meillä  ei ollut kaksinumeroista summaa kasseja mukana, joten kassa meinasi siirtyä muovisiin. Minä pakkasin sitten itse kasseihini lisää ja kieltäydyin muovikasseista. Onneksi nykyisessä vakikaupassamme osataan pakata kangaskassit täyteen!

Tykkään niin paljon enemmän Suomen systeemistä, jossa pusseista joutuu maksamaan, mutta ne ovat sitten niin hyviä ja tukevia, että niitä tulee käytettyä useamman kerran. Nämä pussit ovat niin huonoja, että roskikseenkin niitä pitää laittaa kaksi päällekäin (siis jos kyse on keittiön roskiksesta, jossa on valumavaara). Muutenkin maksulliset pussit kannustavat omien kangaskassien hankkimiseen. Varmasti täällä on ihmisiä, jotka ottavat ilmaiset pussit poikineen eivätkä koskaan harkitsekaan omien kassien hankkimista. Onneksi osa kaupoista on siirtynyt maksullisiin muovikasseihin - ehkäpä vielä joskus kaikki! Osalla näkyy toki kangaskasseja olevan mukavan jo nytkin.

Rahat tilille ja kolikot taskuun!

Kanadan pankkipalveluista olen löytänyt yhden positiivisen asian, nimittäin rahaa pystyy täällä laittamaan tilille automaatilla. Automaattiin siis näpytellään summa ja rahat/shekit laitetaan pankin tarjoamiin kirjekuoriin ja kirjekuoriluukusta sisään. Ilmeisesti automaatti tulostaa jotain kirjekuoren päälle, jotta rahat menevät oikealle tilille. Olen kyllä tainnut käyttää pankin sisällä olevia automaatteja eli en ole varma olisiko kadun puolella tätä mahdollisuutta. Tämä on minulle kätevä juttu, koska saan palkkani aina käteisenä. Saan myös tositteen maksetuista veroista yms muista maksuista kirjanpitäjältä, että älkää nyt huoliko, en minä pimeästi täällä töissä ole!

Kanadassa joutuu käyttämään pankin omaa automaattia eli ei ole kaikkeja pankkeja kattavaa ottomaattia. Tästä syystä siis minun pitää aina matkustaa Thunder Bayhin (eli 110 km päähän), kun mieli tekisi eroon piilotetusta rahakätköstä kotona. Ja jos rahaa voisi tallettaa vain pankin aukioloaikana niin minähän olisin ihan pulassa!

Oman pankin automaatti ei ole kuitenkaan ainoa mahdollisuus rahan nostoa varten. Liikkeistä löytyy pienempiä, omillaan seisovia automaatteja, mutta Allu ei luota niihin, joten eipä tule sellaisesta otettua rahaa kuin hätätapauksessa. Ilmeisesti niihin on helppo asentaa kortin kopioimislaitteistoa.

Täällä juuri harkitsen, että kannattaisikohan minun avata pankkitili tähän yhteen pankkiin, joka täältä kyläpahasesta löytyy. Bonuksena olisi, että palkka menisi liukkaammin tilille. Tiedustelin heiltä myös ulkomaisen tilisiirron mahdollisuutta, ja voisin sen tällä pankilla tehdä netissä (!) vaivaiseen €15 hintaan (konttorissa $45). Minulla on nimittäin tulossa opintolainan lyhennys kesäkuussa, eli pitäisi siirtää vähän rahaa Suomeen. Ihan kolikot eivät lainan lyhennykseen riitä!

Tästäpä pääsimmekin kätevästi aiheeseen kolikot. Minusta on hassua kun kanadalaiset tuntuvat suhtautuvan kolikkorahaan vähän silleen pakollisena turhana. Tämän voisi jo päätellä siitä kun kolikoita ei kutsuta sanalla coins (kolikot) vaan sanalla change (vaihtoraha). Do you have change? eli: onko sinulla kolikoita. Kanadassa on minun kokemukseni mukaan normaalia pantata kolikkorahaa taskun pohjalla, josta se sitten nakataan johonkin kotiin tullessa. Lompakossa useimmilla on pelkästään seteliraha (esim. Allu). Joillakin on pieni rahakukkaro, jossa "vaihtorahaa" säilytellään.

Tästä johtuen kanadalaisella on kotona kasvava kolikkomeri, ja jotenkinhan tästä on eroon päästävä. Ratkaisuna on kolikkokääreet, joita voi ostaa kaiken maailman tilpehöörikaupoista lähtien. Pankkiin voi ymmärtääkseni viedä kolikkorahaa vain käärittynä rulliksi. Tässä kohtaa minua alkaa ihmetyttämään. Maassa, jossa kaikki pitää todistella lapuilla ja lipuilla, minä voin rullailla kolikkorullaan mitä vaan huvittaa ja viedä sen pankkiin ja saada siitä setelirahaa. Oho onpas helppoa! Onko tämä vinkki kolikoiden arvostuksesta: ei ne ole niin arvokkaita, että niitä kannattaisi alkaa laskemaan?

Muistetaan tässä nyt, että olen töissä tarjoilijana eli tipeistä minulle kertyy enemmän kolikoita kuin mitä ehdin käyttämään. Vein pankkiin viimeksi 450 dollarin edestä kolikoita. Eli ihan ei pikkurahoista ole minun mielestä kysymys. Ka-zing! En kyllä huijaa, koska olen rehellinen suomalainen. (Ja saattaahan niillä toki olla joku menetelmä siellä pankissa miten ne niitä tarkistelee. Tai sitten antavat vain suoraan toiselle asiakkaalle ne ja siis ongelma ei ole heidän!)

Toisaalta kolikoilla on kaikilla omat nimet: $2 on toonie, $1 on loonie, 25 snt on quarter, 10 snt on dime, 5 snt on nickel ja 1 snt on penny. Olipa muuten aluksi kummallista kun ei ollutkaan 50 snt ja 20 snt kolikoita! Nyt siihenkin on jo tottunut. (Luin tosin Wikipediasta, että on olemassa myös 50 snt kolikko, joita vain ei ole kauhean paljoa liikenteessä. Enpä ole koskaan törmännyt half-dollariin! Pitääpä kysyä Allulta, onko hän nähnyt.)

P.s. Ajatuksena oli lyhyesti mainita näistä asioista, mutta tulipa taas kirjoitettua oikein romaani!

Tunnustuksia

Kiitokset Annikalle tästä mahtavasta tunnustuksesta ja haasteesta! Haasteeseen liittyen minun täytyy a) kertoa linkin kera kuka tämän minulle lahjoitti, b) kertoa 7 faktaa itsestäni ja c) lahjoittaa tämä 15 muulle bloggaajalle.

Tässäpä tunnustusosuus:

1) Mulla on uudet silmälasit:

2) Mun lempieläin on norsu.

3) Teen vapaa-ajallani koruja.

4) Matkaa suunnitellessa minulla on tapana piirtää kuva mukaan ottamistani vaatteista. (Hei kamoon, miten mä muuten tiedän mikä sopisi minkäkin kanssa?!) Ehkäpä joku päivä ripustan nämä kaikki seinälleni upeaksi kollaasiksi.

5) Olin Suomessa ollessani töissä reilut kolme kesää hautausmaan toimistossa. Terkut työkavereille, jos tätä vielä muistatte lukea!

6) En osaa laulaa. Joskus tuurilla saan sävelen oikein, mutta jos oikein kovasti yritän niin se menee todennäköisesti väärin.

7) Olen 165 cm pitkä ja kengännumeroni on 38. Olen siis melko tavallinen tallaaja!

Tässäpä minun lahjoitusosio:

Olen jälleen kapinoitsija, tämä kun tuntuu olleen niin monessa blogissa! Siispä: jos kirjoitat blogia ja haluat tehdä tunnustuksia, linkkaa blogisi kommentteihin. Näin minä ja lukijani pääsemme tutustumaan uusiin (tai vanhoihin) blogeihin ja sinä saat blogillesi lukijoita. Eikös ole ihan hyvä diili??

Onpa ilmoja pidellyt

Kuva lokakuiselta koirapuistoreissulta. 

Kanadalaiset rakastaa small talkia ja erityisesti säästä puhumista. Tietty määrä uppoaa minuunkin, mutta joskus meinaa mennä hermot. Miltäs teille kuulostaa radio-ohjelma (ihan CBC:ltä eli Kanadan yleisradioyhtiöltä), jonne pystyi soittamaan ja ihmettelemään edellisen päivän lumimyrskyä. "Hei, meille tuli ainakin 15 senttiä lunta, olipa kyllä aika jännää!" "Juu meillä täällä Thunder Bayn pohjois-osissa oli 20 senttiä!" "Meillä päin tuuli tosi paljon ja olipas kyllä kamalan vaikeat tieolosuhteet!" "Kylläpä pyrytti, en meinannut saada ovea auki!"

Nämä kaikki siis seuraavana päivänä kun koko myrsky on jo ohi. PLÄÄÄÄH! Ei minua ainakaan jaksa kiinnostaa mitä mieltä puoli kaupunkia on eilisestä säästä. Kiinnostaisiko teitä, arvon lukijat? Todennäköisesti ne joko a) tykkää tai b) ei tykkää säästä. Makuasioita nämä...

Tämä laadukas radio-ohjelma oli siis jo kuukausi-pari sitten, että lumimyrskyt olivat kuitenkin ihan vielä normaali ilmiö Pohjois-Kanadassa. Tuo viime parin viikon takainen lumimyrsky sen sijaan yllätti ja harmituttaa vieläkin!

Hups... taisin eksyä säästä puhumiseen!

Kanadalaisen loma

Minä (palkattomalla) lomalla.

Nyt muistui mieleen yksi niistä juttuaiheista! Kiitos Annika! Lue hänen juttu Kanadan työsuhde-eduista.

Loma!

Olen ollut ihan järkyttynyt kanadalaisten lomien pituudesta. Tai siis lyhyydestä! Lakimääräinen vuosiloma vakituisella työntekijällä on kokonaiset 10 päivää eli kaksi viikkoa! Pidempään olleet saattavat saada kolme viikkoa. (Miten minusta tuntuu, että olen jo kirjoittanut aiheesta kertaalleen, lienenkö höyrynnyt sitten muualla!) KÄÄK! Googlettelujeni perusteella suomalainen saa viisi viikkoa lomaa. Muistelisin vielä jossain mainittavan, että lomasta vähintään kolme viikkoa on pidettävä kesäkuukausien aikana peräjälkeen, mutta en keksi mistä tämän idean olen ottanut. Joka tapauksessa suomalainen on tottunut pitkiin kesäiltoihin, jätskikojuihin ja uimarantareissuihin lomatunnelmissa.

Suu loksahti auki kun Allun työkaveri (vakituinen työsuhde ministeriössä) kertoi tuosta kahden viikon lomastaan. Hän kertoi ottavansa viikon kesällä ja viikon talvella. Ainakin tänä talvena hän piipahti aviomiehensä kanssa lomalla ulkomailla. Lomailu tuolla tavalla on tietysti hauskaa, mutta itseä kuitenkin haluttaisi olla lomalla myös ihan vain kotona - köllötellä, lukea kirjoja, katsoa telkkaria ja touhuta kotihommia. Nytkin kun tulimme Torontosta ja jouduin menemään suoraan reissusta töihin tuntui, että en olisi neljän päivän lomalla ollutkaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin kuitenkin tullut kotiin jo päivää ennen, eli olisin saanut vähän rentoutua illan ja seuraavan aamun ennen iltapäivällä alkavaa työvuoroa. Jos loma on pituudeltaan viikon, ei siinä kauheasti voi sekä lomailla kotona että lentää ulkomaille humputtelemaan.

Milloin kanadalaisraukka rentoutuu? Minua huolestuttaa. Eihän viikon tai kahden lomalla ehdi päästä edes lomafiilikseen ja työasioista eroon. Minä laskisin ainakin jokaikisen päivän. Kaksi päivää lomaa takana, vielä 12 jäljellä, onhan tuota vielä. Viisi päivää takana, yhdeksän jäljellä, voi ei, en ole saanut vielä mitään aikaiseksi. Kahdeksan päivää takana, o-ou, puoliväli jo ylitetty, kohta takaisin töihin. Ja niin edelleen! Onneksi tein opeopinnot niin ehkä vielä joskus nautiskelen pitkistä lomista, maasta huolimatta. Haaveillahan saa!

Tosin tämän listauksen mukaan amerikkalainen saa pyöreät nolla päivää vuosilomaa, että ehkä täällä asiat ovat kuitenkin vähän paremmin. Käytännössä varmaan reilu työnantaja saattaa antaa lomaa Amerikassakin (kuten voi antaa äitiyslomaakin vaikkei sitä laissa ole määrätty). Moni minimipalkalla elävä jää silti varmasti ilman palkallista lomaa!

Hei Kanada ja USA! Nyt heti kaikille kunnon lomat! Eiks niin!

Kyllä joskus on vaan kivaa olla suomalainen!

Toronto, päivät 3 & 4

Lauantaina aamiaisen (kotitekoiset pannukakut ja muroja) jälkeen teimme superpyrähdyksen läheiseen ostoskeskukseen. Aikaa oli mahtavat puoli tuntia ja siinä ajassa sain ostettua itselleni uudet balleriinat ja mätsäävän laukun. Allu ei jäänyt minua huonommaksi vaan osti samassa ajassa itselleen hupparin sekä liivin muistotilaisuutta varten.

Allun mummi oli kuollessaan jo 93-vuotias ja hän kuoli jo aikaisemmin tänä vuonna. Hautajaiset pidettiin Ottawassa, missä hän asui vanhainkodissa pari viimeistä vuottaan. Hän oli kuitenkin suurimman osan elämästään asunut Torontossa, joten luonnollisesti Allun äiti siskoineen päätti pitää myös muistotilaisuuden siellä. Vieraita tulikin melko määrä, nimittäin ainakin 80 henkilöä! Muistotilaisuus oli kaavaltaan melko samanlainen kuin mitä Suomessa - papin puheita sekä virsiä. Allun äiti ja täti, Allu sekä hänen serkkunsa Janice myös sanoivat muutaman sanan. Allun mummista eli Bettystä oli esillä monta kuvaa niin nuoruudesta kuin uudempiakin. Esillä olivat myös hänen vanha nukke sekä sairaanhoitajakoulun diplomi.

Meillä oli Allun äidin toiveesta vähän värikkäämmät hautajaisvaatteet kuin yleensä.

Tilaisuuden jälkeen tarjolla oli virvokkeita ja kahvia sekä pieniä kolmioleipiä, kasviksia ja dippiä sekä monenlaisia jälkiruokaherkkuja. Muistotilaisuus pidettiin hautaustoimiston tiloissa ja heiltä tuntui olevan todella monta ihmistä auttamassa.

Muistotilaisuuden jälkeen suuntasimme isäntiemme kanssa läheiseen pubiin illalliselle. Allun äitin jalkoja vipatti kuitenkin jääkiekkoa katsomaan, joten emme viipyneet myöhään.

Sunnuntaina suuntasimme munakasaamiaisen jälkeen keskustan lentokentälle (Toronto City/ Billy Bishop Airport) ja vietimmekin siellä sitten vähän kauemmin kuin oli tarkoitus. Sumua oli nimittäin sen verran, että lentomme peruutettiin ja meidät buukattiin maanantaiaamun lennolle. Seikkailimme hetkeksi keskustaan ja söimme Casey's -nimisessä ketjuravintolassa ja päivän paras osuus olikin heidän Stacked sandwich - kanaa, pekonia, cheddarjuustoa, omenalohkoja ja seesaminsiemencoleslawta herkkuleivässä. Jonotimme paikkaa päivän muilta lennoilta, mutta palattuamme kentälle päätimme, että emme jaksa odottaa koko iltaa siellä. Suosiolla vaan maanantaiaamun lennolle! Suuntasimme siis takaisin Allun vanhempien tuttujen luo ja olimme yötä heidän vierashuoneessaan.

Neljän päivän matkasta tulikin sitten viiden päivän reissu ja menin suoraan reissusta töihin! Torontoon pitää päästä vielä uudestaan!

Kengät jalkaan ja menoksi!

Vierailimme Toronton reissulla Batan kenkämuseossa. Kanadan museoista sen verran, että mielestäni niihin on korkeammat pääsymaksut kuin mitä Suomessa. Tämäkin museo maksoi 14 dollaria/henkilö (10,80 €) eikä loppujen lopuksi ollut mielestäni edes niin kauhean iso. Kenkäfanille oli kuitenkin ihan mukava nähtävyys!

Tässäpä vähän kuvasaldoa:

Vanhat saapikkaat!

Barbien kengät! 

Muotitossuset!

Kimalluskenkulit! 

Miksei mulla ole tällaista? 

Ei hullumpi kenkälokerikko...

Hapsusaappaat!

Koristeelliset tossut

Kukkapopot!

Olisin voinut ottaa omakseni aika monet! 

Esillä oli myös joidenkin julkkisten (Marilyn Monroe, Elton John, Justin Bieber) pitämiä kenkiä. Yksi vaihtuvista näyttelyistä oli kengät taiteessa, joka ei aiheena kauheasti kiinnostanut minua. Toisessa vaihtuvassa keskityttiin 20-luvun kenkiin (mistä oli myös Louis Vuittonin kenkälokerikko), mikä oli itselleni enemmän mieluisa kokoelma.

Museo ja kengät olivat ihan hauska nähtävyys, mutta ehkä jäin loppujen lopuksi kaipaamaan vähän vielä lisätietoa. Kävimme kyllä melko nopsaan museon läpi, että jos olisi jäänyt pällistelemään joka kohtaa niin ehkä mielipide olisi toinen. 

Suosittelen kuitenkin piipahtamaan, jos kengät kiinnostavat!