perjantai 18. marraskuuta 2011

Esittelyssä Chilli ja Pippa


Äiti ja tytär ovat vähän erinäköisiä, mutta niillä on samanlaiset silmät!

Chilli ja Pippa (ent. Chillin ja Princess) ovat oikein mukava parivaljakko. Chillissä on whippettiä sekä basset houndia - aika erikoinen yhdistelmä! Pippasta löytyy näiden lisäksi jonkinlaista terrieriä sekä mäyräkoiraa. Voin kertoa, että ainakin mäyräkoiran itsepäisyyttä löytyy!

Koirat ovat näin kolmen päivän perusteella sopeutuneet melko hyvin. Yöpaikka on tiedossa ja sinne marssitaan heti kun jompi kumpi meistä sitä osoittaa. Koirat osaavat istua ja isompi haluaisi tarjota tassua myös, mutta esim. kävelykäyttäytymistä pitäisi kyllä harjoitella. Koirat vetävät tosi paljon ja vastaantulevat koirat ja ihmiset saavat osakseen haukut. Varsinkin pienempi uhittelee isoillekin koirille kuin jokin pelottavakin monsteri. Muuten ovat kyllä ystävällisiä ja hännät heiluvat.

Minusta saa kuvan vain jos minua rapsuttaa.  

Olen ollut eilisen ja tämän päivän vapaalla, joten koirien ei ole tosin tarvinnut olla yksin. Keskiviikon kokeilu mitä jos jättäisimme ne vapaaksi asuntoon neljän tunnin ajaksi kun olemme töissä ei ollut varsinaisesti menestys. Mitään ei ollut järsitty, mutta isompi oli ilmeisesti loikannut kirjoituspöydän päälle ja tutkinut kasveja ja tiputellut ja kaadellut muita juttuja. Koiranruoan sijasta äiti oli pelastanut eväiksi paahtoleipää keittiön tasolta  sekä pakasterasian nuoltavaksi. Pari "mukavaa" ylläriäkin oli jätetty eri puolille asuntoa...

Chilli muistuttaa itseasiassa Allun perheen koiraa, nyt jo edesmennyttä, Sandya. 

Heidän yöpaikkansa sijaitsee vierashuoneessamme, joten ehkäpä lukitsemme ne sinne seuraavan kerran kun lähdemme molemmat. Siellä ei ole kokolattiamattoakaan niin jos hätä tulee niin minulla on helpompi se siivota!

Molemmat haluaisivat olla sylikoiria. 

Allu laittoi pihalle sellaisen juoksunarun, että voimme päästää ne sinne vähän vapaammin. Pitää varmaan rakentaa niitä kaksi, jotta molemmilla on oma. Allu on ihan että "isin tytöt". Heh! Huomenna Allun pitää mennä käymään Thunder Bayssa ja ostamme samalla lisää koiratarvikkeita, esim. valjaat, koiranhäkki autoon. Chillillä on myös tosi kulunut kaulapanta, joten myös uusi kaulapanta on ostoslistalla. Tyyli ennen kaikkea! 

Lepuuttelemassa eläintensuojeluyhdistyksestä mukaan saadulla viltillä. 

En mä oikein tiedä onko koiran omistaminen täällä erilaista kuin Suomessa... No, ainakin koirien asuja löytyy pilvin pimein, tavallisia ja sitten tietysti myös Halloweeniksi ja jouluksi. Täällä Pohjois-Ontariossa koirat näyttävät matkustavan usein myös ihan rennosti lava-auton lavalla... Sieltä ne sitten kuikuilevat kun omistaja on syömässä/kaupassa/pankissa/ym. Useimmat koirat, mitä löytyy huostaanotettuina tai luovutettuina, ovat saksanpaimenkoiria/ huskyja/rottweilereja/yms, vähän isompia ja "koviksempia" koiria. 

Me olemme oikein tyytyväisiä keskikokoiseen ja pieneen hauvaamme!

P.S. Jos ihmetyttää, niin Pippan nimeksi kaavailimme ensin Katea, mutta päätimme sitten vaihtaa vielä nimi hänen siskoonsa. ;)

1 kommentti:

  1. Voi mitä ihania karvakorvia! Omat koirani ovat lähdössä mukaani Kanadaan, joten koirapostaukset kiinnostaa aina ;) Saa nähdä kuinka pitkistä lennoista uuteen asuinmaahan selvitään!

    VastaaPoista